Taivassalon Yrittäjät palveluksessasi



Tervetuloa Taivassalon Yrittäjät ry:n nettisivuille. Viereisestä valikosta löydät jäsenyritystemme tiedot toimialoittain ryhmiteltynä. 
 
Jo yli 35 vuotta toimineen yhdistyksemme perustamisajatus oli yrittäjien yhteisten asioiden eteenpäinvienti sekä pyrkimys vaikuttaa kunnalliseen ja maakunnalliseenkin päätöksentekoon yrittämisen esteiden ja hidasteiden poistamiseksi. Työtä on tehty paljon ja paljon on saatu aikaankin, mutta tehtäväkenttää yrittäjyyden edellytyksien parantamiseksi riittää edelleen.
 
Yrittäjää ymmärtää parhaiten toinen yrittäjä ja siksi yhteiset tilaisuudet ovat tärkeä osa toimintaamme. Kokouksissamme keskustellaan vilkkaasti asioista, jäsenilloissa esitellään uusia asioita ja tuotteita sekä vaihdetaan kuulumisia. Vapaalle vaihdetaan perinteisillä kesäretkillä ja pikkujoulujuhlissa. Näiden välillä tehdään yhteisiä retkiä myös esimerkiksi teatteriin, konsertteihin ja muihin kiinnostaviin kohteisiin. 
 
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon vuonna 2010 kuuluvat: Kari Ahonen (pj), Anna Nieminen (vpj), Juha Anttila, Päivi Heikkilä, Tarja Koivisto, Esa Kyynäräinen, Ismo Kärpijoki, Antti Palo, Anu Vainio ja Heidi Vainio. Hallituksen sihteerinä toimii Tiina Henriksson.

Lisätietoa halutessasi ota yhteyttä: Kari Ahonen 0400 467210 tai Tiina Henriksson 0440 878 220 tai sähköpostilla kari.ahonen@sanakari.fi
 
Tervetuloa mukaan toimintaan tai jäsenyritystemme palveltavaksi!